Vuoden 2011 Pieksämäkeläinen on Tero Tujunen
Vuoden pieksämäkeläiseksi valittu yrittäjä Tero Tujunen, 42, on kumppaneineen pyörittänyt Pieksämäen Wanhoja Weturitalleja kesäisin vuodesta 2003. Viihdekeidas tunnetaan huippuartistien suosimana omaleimaisena tanssiravintolana .Pieksämäen nuorkauppakamari perustelee valintaa Tero Tujusen pitkällä aktiivisella toiminnalla erikoisesti nuorten päihteettömissä tapahtumissa.
Pieksämäen nuorkauppakamari nimeää vuosittain vuoden Pieksämäkeläisen. Vuoden Pieksämäkeläiseksi voidaan valita kuka tahansa henkilö, jonka, erityisesti valintavuonna aikaansaama teko tai teot Pieksämäen kaupungissa katsotaan nimityksen ja palkitsemisen arvoiseksi.
Valinnan tarkoituksena on antaa julkista tunnustusta yrittäville ja aikaansaaville yksilöile, edesauttaa heitä yhä parempiin suorituksiin ja innostaa yleensäkin jokaista pieksämäkeläistä käyttämään kykynsä muodossa tai toisessa, Pieksämäen kaupungin hyväksi.
Vuonna 2010 Vuoden pieksämäkeläisen valinta julkistettiin 28.11.2010 Joulukadun avajaisissa Pieksämäen torilla ja hän on Heikki Skyttä.
Ehdota Vuoden Pieksämäkeläistä!
Valinnan tekevä raati ottaa vastaan myös ehdotuksia Vuoden Pieksämäkeläiseksi. Voitte lähettää sähköisellä lomakkeella oman ehdotuksenne ja siten tuoda esiin kuvaukseen sopivia henkilöitä jotka ansaitsevat tunnustusta mutta eivät välttämättä ole tulleet esille kuluvan vuoden aikana.
Ehdotuksia vuodelle 2011 voi jo lähettää.